Metsä- ja fotoniikka-alan ammattilaistapahtuma Forest&Photonics houkutteli ennätysmäärän yleisöä – Paikalla alan huippuasiantuntijat

26.10.2018
|
Comments off
|

Forest&Photonics 2018 tapahtuma keräsi yhteen Suomen metsä-, kone- ja fotoniikka-alan kärkitoimijat sekä kansainväliset asiantuntijat. Tämän vuoden aiheina olivat dronet ja lidar-teknologiat, jotka ovat merkittävässä asemassa mm. robotiikan sekä automaation kehityksessä. Esimerkiksi fotoniikkaan pohjaavan lidar-teknologian merkitys metsäsektorilla on kasvava ja teknologiaa hyödynnetään laajasti mm. metsäpalojen hallinnassa ja metsien inventoinnissa. Lisäksi erilaiset mittaus- ja näyttöratkaisut yleistyvät, esimerkiksi HUD-näyttöjen hyödyntäminen metsäkoneissa.

Nyt neljättä kertaa järjestetty Forest&Photonics 2018 saavutti ennätysyleisön. Tilaisuuteen osallistuivat yli 120 metsä- ja fotoniikka-alan asiantuntijaa niin Suomesta kuin ulkomailta. Tapahtuman loistavat ja teemojen syväluotaavat esitykset sekä keskustelut osoittivat kuinka paljon metsä- ja fotoniikka-ala tarvitsevat toisiaan. 100% tapahtumaan osallistuneista suositteleekin tapahtumaa muille asiantuntijoille.

Forest&Photonics on tärkeä alusta asiantuntijasisällön jakamiseen mutta myös uusien verkostojen luomisessa ja peräti 95% osallistujista löysi tilaisuuden aikana uuden potentiaalisen yhteistyökumppanin. Ensi vuodelta odotetaan jo paljon sillä jopa 92% aikoo osallistua seuraavaan Forest&Photonics 2019 tapahtumaan, joka järjestetään Kolilla 7. – 8.10.2019.

Forest&Photonics on osa Joensuun Kaupungin kasvusopimusta ja se toteutetaan yhteistyössä Joensuun Tiedepuiston sekä Photonics Finland:n kanssa.