SeeTrue Technologies Oy:n toimitusjohtaja Roman Bednarik Forest&Photonics 2016 tapahtumassa
SeeTrue Technologies Oy on solminut sopimuksen enkelisijoituksesta katseenseurantateknologian kehityksen tueksi. Ratkaisu mahdollistaa nopean ja tarkan katseen seurannan hyödyntämisen pienissä laitteissa kuten esimerkiksi VR-laseissa tai mikroskoopeissa. Rahoituksen taustalla ovat kokeneet digitaalisten ratkaistujen teknologiayrittäjät, joilla on kokemusta useiden yritysten menestyksekkäästä kasvattamisesta. Enkelisijoitus mahdollistaa yrityksen teknologian valmistelun ja viemisen markkinoille.
Vuonna 2018 perustettu SeeTrue Technologiesin toiminta on saanut pohjaa huippututkimuksesta Itä-Suomen yliopistolla, jossa yhtiön perustajat ovat luoneet uudenlaisen ratkaisun silmän tunnistamiselle ja katseen suunnan seurannalle lääketieteelisissä leikkausmikroskoopeissa. Katseenseurannasta saatavan tiedon avulla voidaan esimerkiksi seurata käyttäjän työkuormaa, toteuttaa aistinelimiin pohjautuvaa analytiikkaa, tai ohjata vuorovaikutteisia laiteita ja näyttöjä. Yrityksen kehittämällä katseenseurantateknologilla voidaan auttaa parantamaan uusien VR-lasien näyttöjen tarkkuutta tukien yhä parempaa käyttäjäkokemusta.
Teknologialla on laajat soveltamismahdollisuudet esimerkiksi viihde-elektroniikassa sekä terveydenhuollon puolella. ”Teknologiamme avulla pienikokoinen ja nopea katseenseuranta voidaan tuoda haastaviin olosuhteisiin, kuten esimerkiksi pimeisiin paikkoihin sekä vaihteleviin säihin, johon aikaisemmat tekniikat eivät ole kyenneet. Uusi ratkaisumme on ainutlaatuinen algoritmien ja sensorien yhdistelmä, joka mahdollistaa uudet ja laajemmat käyttökohteet. Ratkaisun toimivuus on testattu vaativassa leikkauskirurgian ympäristössä”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Roman Bednarik.
Lisätietoja antaa
Roman Bednarik, toimitusjohtaja
roman@seetruetechnologies.com http://www.seetruetechnologies.com
Erkka Tahvanainen, Niko Myller, Teemu Jokinen (Sueno Digital Oy), sijoittajat
Pingback: goatpg
Pingback: betwinner argentina registro
Pingback: 웹툰 사이트
Pingback: go to my blog
Pingback: this page
Pingback: where to buy loose leaf wraps
Pingback: mkt de afiliados
Pingback: เครื่องคอริ่ง
Pingback: กล่องบรรจุภัณฑ์
Pingback: vapes
Pingback: pilsakmens
Pingback: Buy Bulk 5.56 Ammo
Pingback: แทงบอล
Pingback: dultogel alternatif
Pingback: 놀이터추천
Comments are closed.