English abstract of the announcement below
Photonics Finland haluaa antaa tunnustusta ansiokkaasta Suomessa tapahtuvasta fotoniikan väitöskirjatyöstä ja kannustaa fotoniikan tutkimukseen. Tämän johdosta seuran hallitus on päättänyt julistaa haettaviksi 29.10.2020 mennessä palkinnon alan parhaasta väitöskirjasta Suomessa 2019. Palkinto on 1 000 €.
Säännöt
Väitösvuoden määrää väitöstilaisuuden päivämäärä ja palkittavan tulee olla valmistunut tohtoriksi hakuajan päättymiseen mennessä. Valinnan palkintojen saajasta tekee seuran tieteellinen neuvottelukunta. Kriteereinä parhaan fotoniikan alan väitöskirjalle ovat väitöskirjan tieteellinen laatu ja merkitys. Palkinto julkistetaan 24.11.2020. Voittajan nimi ja väitöskirjan aihe julkaistaan myös seuran verkkosivuilla ja Fotoni-lehdessä.
Hakeminen
Palkintoa voi hakea kuka tahansa, joka on väitellyt menestyksekkäästi Suomessa vuonna 2019 fotoniikan alalta. Hakijan tulee täyttää verkossa (alla linkki) hakemuslomake Photonics Finlandin tieteelliselle neuvottelukunnalle. Jos väitöskirjaa ei ole saatavilla verkosta, niin hakijan tulee toimittaa sähköinen kopio pdf-muodossa osoitteeseen thesis@photonics.fi. Hakemuksessa annetuissa väitöskirjan osoitteissa tulisi suosia ns. pysyväisosoitteita, jotta linkki on voimassa mahdollisimman pitkään. Vastaanotetut hakemukset vahvistetaan hakijalle sähköpostilla. Hakemuslomake löytyy osoitteesta: https://bit.ly/33cabJw
English abstract of the announcement
Photonics Finland is inviting candidates to submit applications for the title of The Best Doctoral Thesis in Photonics for year 2019. The winner will be announced on the 24th of November 2020. Applications should be submitted using the online form at the following link: https://bit.ly/33cabJw
The application deadline is 29.10.2020.
For any questions contact: PhD Ana Gebejes ana.gebejes@photonics.fi +358414760113
Pingback: オンラインカジノ
Pingback: สอนภาษาไทยให้ชาวต่างชาติ
Pingback: ทดลองเล่นสล็อต pg
Pingback: สล็อตเกาหลี
Pingback: เช่าห้องเก็บของ
Pingback: หวย
Pingback: is weed legal warsaw
Pingback: สล็อตเว็บตรง ลิขสิทธิ์แท้ ระบบเกมมาตรฐาน โบนัสแตกโหด
Pingback: โปรสล็อตสมาชิกใหม่ฝาก10รับ100pg
Pingback: pakong188
Pingback: ไฟสนามกีฬา
Pingback: สกรีนแก้ว
Pingback: rec1688
Pingback: เว็บแทงบอล ขั้นต่ำ 10 บาท ต้องที่นี้เลย Lsm99bet
Pingback: zixma323
Pingback: รีวิวเกมสล็อต ค่าย PG SLOT
Pingback: nova88 casino
Pingback: Thai restaurant Oregon
Pingback: distillate thc online
Comments are closed.